Juhani Tikkasen mukaan:
"Haiku on japanilainen pitkän perinteen omaava lyhytruno. Sen rakenteen tulisi mielellään olla kolmirivinen, siten että 1. rivillä on 5 tavua, 2. rivillä 7 tavua ja viimeisellä eli kolmannella rivillä taas viisi. Tämä tavujako on saanut länsimaissa turhankin tärkeänoloisen merkityksen. Haiku ei lakkaa olemasta haiku vaikka jollakin rivillä olisi hoipertelevampi määrä tavuja. Kielistä löytyy vielä foneettisia poikkeamia kirjoitetusta, eli korva kuulee tavun erilailla kuin kielioppi toteaisi.
Ymmärtääkseni tärkein ominaisuus on:
että jos runossa on kolme riviä,
ja luonnon olemassaolo, siten että vuodenaika löytyy, niin silloin kyseessä on Haiku. "
Mielestäni tämä on erittäin vanhanaikaista ajattelua ja eristää meitä liian ahtaisiin raameihin. Haikut ovat vuosien saatossa kasvanneet suuremmaksi kuin alkuperäinen idea. Ennen haikuihin yritettiin kitkeä viisaus, tunnelma ja ajattomuutta. Silloin ei vielä tiedetty, että haikuista tulevat näin merkittävä taidemuoto. Haikuilla on paljon enemmän annettavaa kuin luonto, viisaus ja elämänkokemus. Haikuilla pystytään kertomaan kokemuksista, tunteista, ihmisistä sekä olostaan. Haikuja ei pitäisi vain sulkea ja eristää luontoa käsiteltäviksi.
Mielestäni haikuissa tärkein on nimenomaan 5-7-5 rakenne, joskin Tikkanen on siinä kyllä oikeassa, että foneettiset poikkeamat on hyvä huomioida. Haikussa kerronnan helpous ja se, että se vyöryy kauniisti kieleltä ja jää ilosesti soimaan kuulijan korvaan, ovat ne tärkeimmät asiat. Totta kai tiivistetty viisaus on mahtavaa, mutta ei välttämätöntä.
